Evigt ung

Elämää, huumoria ja lämpöä pursuava musiikkikomedia

Evigt ung (Ikuisesti nuori) on puhdasta komediaa, jossa viljellään hillitöntä ja hävytöntä huumoria ja kohelletaan oikein kunnolla.  

Näytelmän tapahtuma-aika on kymmenien vuosien päässä tulevaisuudessa. Svenska Teatern on muuttunut vanhainkodiksi. Näyttelijöistä on tullut huomattavan iäkkäitä, ja nyt he muistelevat entisiä aikoja. Mukana on kuusi näyttelijää muistoineen ja musiikkikappaleineen, joita soitettiin heidän nuoruudessaan: I Love Rock´n Roll, Born to Be Wild, I Got You Babe… 

Näyttämöllä nähtävät henkilöt ovat toki jo yhdeksänkymppisiä, mutta he kieltäytyvät ryhtymästä vanhoiksi sohvaperunoiksi. Hoitohenkilökunnalle he ovat yllättävän iso haaste, sillä vaikka vanheneminen on rankkaa ja aikoinaan niin jäntevä keho alkaa jäykistyä, sielultaan he kaikki ovat kuitenkin ainakin silloin tällöin 25-vuotiaita, täynnä rock’n’rollia, rakkauden kaipuuta ja halua esittää oman elämänsä pääroolia.   

Näytelmän ohjaa mestarihumoristi Adde Malmberg, joka ohjasi myös näytelmän The Play That Goes Wrong. Nyt hän ottaa käsittelyynsä komedian, joka puhuttelee erityisesti jo elämää nähneitä optimisteja, joilla on pilkettä silmäkulmassa.   

Ensi-ilta

22.9.2022

Ohjelmistossa

22.9.2022 – 11.5.2023

Näyttämö

Suuri näyttämö

Liput

32 € – 40 €

Kesto

noin 2 t 15 min, sis. väliajan

Tekstitys

Suomi ja ruotsi

HUOM! Esityksessä käytössä kovia äänitehosteita, voimakkaita valotehosteita sekä teatterisavua.

La 1.3. Teosesittely klo 18.20 ja taitelijatapaaminen esityksen jälkeen
On 19.4 Pjäsintroduktion kl. 18.20

Esitykset ja liput

Näyttämöllä

Mikael Andersson

Mikael Andersson

Elmer Bäck

Elmer Bäck

Näytelmät

Anna Hultin

Anna Hultin

Simon Häger

Kristian Nyman

Kristian Nyman

Nina Palmgren

Nina Palmgren

Josefin Silén

Josefin Silén

Näytelmät

Taiteellinen työryhmä

Adde Malmberg
Ohjaus
Erik Gedeon
Käsikirjoitus
Kristian Nyman
Kapellimestari
Heidi Wikar
Lavastus ja pukusuunnittelu
Peter Pihlström
Koreografi
Tiitta Stoor
Maskeeraus ja kampaukset
Anne Mustarastas
Rekvisiitta
Tobias Lönnquist
Valosuunnittelu
Andreas Lönnquist
Äänisuunnittelu
Agency North / Colombine Teaterförlag
Esitysoikeus