”Svenska Teaternin Matilda on Markus Virran ohjaamana yksinkertaisesti valtavan hyvin näytelty esitys, täynnä aitoa näyttämöiloa.” Näin kirjoittaa Svenska Yle. Olemme koonneet kokonaisen sivun arvosteluja ja yleisökommentteja.
★★★★ ”Taidokas lapsijoukko tekee kurinalaista työtä”
”Svenska Teaternin versiossa vuoden ajan erityisessä ”Matildakoulussa” valmennetut lapset – jotka esiintyvät musikaalissa kahdella ja suurimpien roolien kohdalla kolmella eri miehityksellä – herättävät hekin toki valtaisaa ihastusta, mutta ennen muuta varman ammattimaisilla otteillaan.
Lehdistöensi-illassa ei kertaakaan pyritty hurmaamaan yleisöä pienten sydäntenmurskaajien irtiotoilla, vaan kaikki tekivät kauttaaltaan erittäin kurinalaista tiimityötä.”
HELSINGIN SANOMAT / Lauri Meri
★★★★★ ” Huikea ja viihdyttävä kansainvälisen tason musikaali”
+ huikea ja viihdyttävä kansainvälisen tason musikaali, jossa ns. ”lapsikorttia” ei käytetä väärin, vaan lapset ovat yhtä luontevia sekä ammattitaitoisia kuin aikuisetkin näyttelijät (Svenska teatterin musikaalituotannot ovat olleet kerta toisensa jälkeen onnistuneita ja niihin tehdyt suuret panostukset näkyvät lavalla kaikin puolin)
+ hyvät näyttelijäsuoritukset (aikuisista hurmaavimmat roolit tekevät Riko Eklundh Miss Truckchbullina, Simon Häger Mr Warmwoodina ja Jack Johansson Rudolphona)
+ huikea lavastus, puvustus, koreografiat, musiikin monipuolisuus ja uskomattoman hyvältä kuullostava 10-henkinen orkesteri
KULTTUURITÄHDET / Marko Kilpilampi
”Svenska Teaternin Matilda säväyttää katsojaansa” ★★★★
”Kun kyseessä on Svenska Teaternin musikaali, voi hyvällä syyllä odottaa näkevänsä jotain ainutlaatuista ja niin myös tällä kertaa.
Oli nautinnollista katsoa sitä luontevaa esiintymistä, joka Borgströmillä oli Matildan roolissa ja se teki esityksestä kaikin puolin nautinnollisen katsottavan. Miss Honeyn roolissa säväytti puolestaan Pia Piltz.
Esille on nostettava kyllä myös aivan loistokkaan roolisuorituksen tehnyt Riko Eklundh. Hänen roolihahmonsa Matildassa on ilkeä rehtori miss Trunchbull. Hän osasi tehdä roolihahmostansa juuri sellaisen, jota katsoja vihaa sydämensä kyllyydestä. Kaiken kaikkiaan niin kappaleiden kuin näyttelijöiden roolisuoritusten osalta Svenska Teaternin Matilda on onnistunut musikaali, jota voi lämpimästi suositella mennä katsomaan. Vaikka esityskielenä on ruotsi, voi ruotsia taitamatonkin mennä katsomaan, sillä se on tekstitetty myös suomeksi.
OLKKARIVIIHDE / Joni Hildén
”Svenskanin Matilda on mielettömän hieno ja kaikin puolin onnistunut”
”Tänä syksynä Svenska Teatern osuu jälleen napakymppiin Matilda-musikaalillaan.
Jos jostain olen iloinen, niin siitä, että olen vihdoin ymmärtänyt, miten laadukkaita musikaaleja Helsingissä tehdään ruotsin kielellä. Aiemmin pienoinen kielimuuri erotti meidät toisistamme, mutta vähitellen Svenskan on onnistunut tekemään myös tällaisesta vain auttavasti ruotsia ymmärtävästä katsojasta vakiovieraan!
Mutta ne lapset! Yksittäisten suoritusten sijaan kehun erityisesti koko ryhmän yhteistä tekemisen riemua ja iloa, joka välittyy katsomoon asti niin, että sitä katsoo kyyneleet silmissä. Lapset ovat käyneet vuoden verran Emilia Nymanin vetämää Matilda-koulua, jossa heille on opetettu musiikkiteatterin tekemistä ja annettu laulu- ja tanssiopetusta. Vaativat koreografiat sujuvat luontevasti ja yhdenaikaisesti, ja koko porukka on hyvin vakuuttava ja vaikuttava niin ilmaisultaan, tanssiltaan kuin laulultaankin.
Entä se kielimuuri?
Ruotsinkielisen esityksen kohdalla on pakko tuoda esiin myös kielikysymys: Mitäs jos omassa perheessä ei puhuta ruotsia lainkaan tai kielitaito ei riitä dialogin seuraamiseen? Ei hätää, Svenska Teatern tarjoaa nykyisin myös suomenkielisen tekstityksen esityksiin. Tekstitysnäyttö sijaitsee lavan päällä, ja oma 8-vuotiaani pystyi seuraamaan esitystä oikein hyvin esityskielestä huolimatta. Oli hauskaa havaita, miten hienosti hän uppoutui esitykseen eikä kysynyt kertaakaan, milloin se päättyy tai kestääkö esitys vielä pitkään.”
ISYYSPAKKAUS / Tommi Koivisto
”Upean näköinen Matilda-musikaali tarjoaa lasten riehakasta kapinaa kiusaajia vastaan”
”Markus Virta on ohjannut oikein menevän musikaalin, jonka katsomossa ei aika käy pitkäksi. Koreografi Gunilla Olssonin ohjaamat laulu- ja tanssinumerot ovat huikaisevia ja täynnä yksityiskohtia. Paul Farnsworthin lavastus ja pukusuunnittelu ovat näyttävät ja herkulliset. Lavan edessä olevassa orkesterimontussa soittaa elävä orkesteri, jota johtaa kapellimestari Kristian Nyman...
…jos haluat kokea taianomaisen musikaalin, Matilda on oiva valinta.”
SATEENKAARIMAALARI / Elisa Helenius
Mira Luoti oli samaa mieltä lasten kanssa: ”Paras ikinä”
”Matilda ja hänen ystävänsä loistavat Svenska Teaternin karmivassa menestysmusikaalissa.”
SVENSKA YLE / Lasse Garoff
”Voi Matilda, millaisia laulajia, tanssijoita, muusikoita!”
HBL / Wilhelm Kvist
”Syvästi koskettava ja lähes maaginen Matilda.”
ARBETARBLADET / Topi Lappalainen
”Lastenkirja muuttuu säihkyväksi musikaaliksi, kun Matilda esitetään Svenska Teaternilla.”
BORGÅBLADET / Astrid Stenius
”Matilda on vuoden suuri perhe-esitys.”
NYA ÖSTIS / Helene Wallin
Matilda – Maaginen musikaali kerrassaan ihmeellisestä lapsesta
Matilda-musikaali on loistava tarina tytöstä, joka on poikkeuksellisen rohkea, mielikuvituksellinen ja älykäs.