Mikä on vahvin muistosi Svenska Teaternista?
– Yleisön jäsenenä ehkä Lars Norénin Bobby Fisher bor i Pasadena, joka esitettiin Mini-näyttämöllä 90-luvun alussa. Yksi ensimmäisistä esityksistä, jotka todellakin ravistelivat minua. Näyttelijänä haluan mainita Svenska Teaternin vuoden 2010 version Ingmar Bergmanin Fanny och Alexander -teoksesta, Maria Lundströmin ohjauksessa. Se oli uskomattoman tunnelmallinen esitys, jolla olisi pitänyt olla pidempi esityskausi!
Nyt olet mukana Ett drömspel -teoksessa. Miltä tuntuu harjoitella esitystä varten, joka on jo toisille näyttelijöille tuttu?
– Hyvä vain, että muut tuntevat jo roolinsa, koska harjoituskausi on sen verran lyhyt. Mutta onhan se tietysti erilaista myös muille, kun ensembleen tulee uusi jäsen.
Minkälaista on työskennellä Carl Knifin ohjauksessa?
– Tuntuu hienolta, että hänen muotokielensä on työskentelyssä niin vahvasti lähtökohtana. Calle on tarkkakorvainen ja sitä paitsi kiltti ihminen. Kiltteyttä ei tässä maailmassa voi olla liikaa.
Tanssiteatteri, ei ehkä ensimmäinen asia, joka liitettäisiin näyttelijä Tobias Zilliacukseen.
– Ei varmaankaan, mutta olen aina ollut avoin uusille haasteille, ja pyrin pitämään lyyran monikielisenä.
Haluatko nostaa esiin jotain Strindbergin tai itse esityksen suhteen?
– Runollisuuden niin sanassa kuin liikkeessäkin. Strindbergin kyky kirjoittaa ja kuvailla ihmistä. Unen avoimen dramaturgian tinkimätön muoto. Strindberg on hieno, mutta tarvitsee tulkitsijan. Callella on tarpeeksi vahva visio, ja tässä 1+1 on paljon enemmän kuin 2.