Kun ohjaaja tuo maailman ehkä tunnetuimman näytelmän kaikkien aikojen suurimmalta näytelmäkirjailijalta nykyajan yleisön eteen, hänellä on oltava jotain sanottavaa – sekä näytelmästä että nykyajasta. Dritëro Kasapilla on. Hänen tuore tulkintansa Shakespearen Hamletista saa ensi-iltansa 7. marraskuuta Helsingin Svenska Teaternissa.
Kuolema, petos, kosto ja epätoivo ovat teemoja, joita yhdistämme William Shakespearen Hamletiin (1623). Nuoren miehen ympärillä Tanskan vanha ja väsynyt kuningaskunta on rappeutumassa ja Hamlet itse, sekä murhaaja että uhri, etsii ulospääsyä kaoottisista olosuhteista. Lapsuudenystävänsä kallo kädessä hän pohtii olemassaolon turhuutta ja merkitystä, hän häilyy oikean ja väärän välillä. Ohjaaja Dritëro Kasapi löytää näytelmänsä avaimet juuri Hamletin epäröinnissä.
”Taka-alalla mätänevä Tanskanmaa on kuin oman aikamme ahdistava ja rappeutuva maailma sotineen ja ilmastohuolineen, ja Hamlet itse kuin nykyajan nuoriso, joka joutuu elämään edellisten sukupolvien korruption ja itsekkyyden seurausten kanssa,” Kasapi sanoo. ”Minusta Hamlet resonoi erittäin hyvin vielä vuonna 2024.”
Hamletin taistelu oikeuden ja inhimillisyyden välillä
Kasapi tuntee ilmeisen syvää sympatiaa sekä Hamletia, että nuorten ihmisten tulevaisuutta kohtaan. Samalla hän näkee, että myös aikaisemmat sukupolvet ovat uskoneet toimivansa oikein, rakkauden ohjaamina. Sekä näytelmässä että todellisuudessa.
”Ero roistojen ja sankareiden välillä on hämärä, ja tämä monijakoisuus luo jännitteen. Rakkaus on elämän voima, mutta korruptoitunut maailma voi estää meitä kokemasta sitä.”
Dritëron mielestä me kaikki, Hamletin tavoin, elämme jatkuvasti epäröiden. Etsimme oikeita polkuja risteyksissä ilman tienviittoja.
”Hamlet kyseenalaistaa itseään jatkuvasti, ja hakee varmuutta ja toimintakykyä tehdä oikein. Hän ei ole väärässä ajatellessaan, että maailma on mätä ja jotain on tehtävä, mutta kun hän lopulta hylkää epäröinnin ja valitsee väkivallan, hän luopuu myötätunnosta ja menettää inhimillisyytensä. Siinä on tragedian ydin.”
Shakespeare oli suuri ihmistuntija
Epäröinti on Dritëron Hamletin keskeinen jännite. Riippuen miten siihen suhtautuu, se on joko kirous tai voimavara.
”Ihmiset ovat usein aivan liian varmoja käsityksissään totuudesta, ja samalla niin epäröiviä, etteivät osaa toimia. Meidän on voitava kyseenalaistaa itsemme ilman että lamaannumme haasteiden edessä. Kaikista mukavinta olisi tietysti olla epäröimättä lainkaan, mutta se on valheellinen tapa elää. Hamlet ja muut näytelmän hahmot ovat älykkäitä ja monimutkaisia, kuten me itse. Shakespeare oli suuri ihmistuntija ja hän antaa meille mahdollisuuden tutkia omia ristiriitaisuuksiamme hahmojen kautta.”
Toinen kantava teema Dritëron Hamletissa on sukupolvien välinen konflikti.
”Monella tapaa nuorilla on tänään vaikeammat lähtökohdat kuin heidän omilla vanhemmillaan. Maailmaa olisi voitu hoitaa paremmin ja kysymys kuuluukin: Mitä olemme itse velkaa tuleville sukupolville, mihin heillä on oikeus? Ja toisin päin, millaisen kohtalon ansaitsevat ne, jotka tulivat ennen meitä?”
”Minä olen tarinankertoja, tarinan täytyy olla selkeä ja ymmärrettävä”
Näytelmässä Hamletin isä, kuningas, on tuskin haudattu, kun hänen äitinsä Gertrude pettää hänet menemällä naimisiin isän veljen ja murhaajan, Claudiuksen, kanssa. Sukupolvikapinassaan Hamlet kostaa sekä Claudiukselle että – vahingossa – hänen neuvonantajalleen Poloniukselle, joka on myös Hamletin tyttöystävän Ofelian isä. Kosto raivaa vanhemmat sukupolvet näyttämöltä, mutta veritekojen turhuus vain alleviivaa olemassaolon tyhjyyttä, sekä Hamletille että meille.
Vaikka näytelmän suuret kysymykset ovat monimutkaisia ja filosofisia, Dritëro Kasapi pyrkii taiteessaan olemaan helposti lähestyttävä ja haluaa näytelmän kommunikoivan selkeästi yleisön kanssa.
”Olen tarinankertoja ja haluan että perusjuoni, hahmot ja heidän suhteensa ovat selkeitä ja ymmärrettäviä. Vasta silloin katsoja voi omaksua näytelmän syvemmät filosofiset ajatukset.”
Tätä varten Dritëro on muokannut käsikirjoitusta hieman. Ofelian roolia on korostettu, mikä tarjoaa yleisölle uuden perspektiivin lähestyä kertomusta.
”Tarinan ydin on ennallaan, mutta olen siirrellyt muutamia kohtauksia ja keskittynyt enemmän rakkaustarinaan. Ofelia on saanut joitain uusia piirteitä Hamletin ystävältä Horatiolta ja tragedian aines syntyy myös siitä, ettei Hamlet voi täysin avautua rakkaimmalleen, koska haluaa suojella häntä hirvittävältä totuudelta.”
Ofelian rooli toiminnan ja mielen kamppailussa
Dritëro valottaa myös kysymystä, miten ajatuksemme muuttuvat toiminnaksi.
”Olemmeko mitä teemme, vai mitä ajattelemme ja haluamme”, ohjaaja kysyy ja vastaa itse: ”Me luomme itsemme toiminnan kautta. Ajatukseni tai tahtoni eivät vaikuta todellisuuteen. Samalla emme ole vapaita toimimaan miten tahansa, koska omat psykologiset edellytyksemme kuten kasvatus, moraalikäsitys tai tietopohja ohjaavat meitä. Päätös toimia tehdään aina rajattujen edellytysten puitteissa, mutta kannamme siitä silti vastuun. Suuri moraalinen kysymys on, voiko väkivalta joskus olla välttämätöntä. Näemme sen esimerkiksi Ukrainan puolustustaistelussa tai ilmastoaktivismissa. Samalla nousee kysymys, onko millään mitä teemme vaikutusta mihinkään.”
Shakespeare kirjoitti Hamletin aikana, jolloin vanha uskonnollinen maailmanjärjestys oli murroksessa. Tuli valistuksen ja individualismin aikakausi, jossa yhä elämme, ja Dritëro kysyy nyt, ovatko modernit ihanteemme menneet liian pitkälle.
Tragedia ei saa olla masentava tai pessimistinen, vaan teatterissa voimme kokea kauheudet turvallisessa ympäristössä
”Siinä missä ihminen aiemmin näki elämän tarkoituksen ennalta määrättyjen roolien täyttämisessä perheessä tai yhteiskunnassa, Jumalan valvonnan alla, olemme viime kolmen–neljän vuosisadan aikana kehittäneet individualismin äärimmäisyyksiin. Yksilö on noussut keskiöön ja ihmiskunta uskoo oikeuteensa teknologian avulla muuttaa maailmaa ja elämän olosuhteita täysin mielensä mukaan.”
Varsinkin ympäristö- ja ilmastotyössä Dritëro on näkevinään käänteen kohti uutta nöyryyttä elinehtojemme rajojen edessä.
”Nuorempi sukupolvi ottaa tämän erittäin vakavasti, mutta heidän tehtävä on vaikea. On työskenneltävä sekä konkreettisten muutosten puolesta että vanhojen sukupolvien juurtuneita käsityksiä vastaan. Monet nuoret ajelehtivat tänään toivon ja toivottomuuden välillä, aivan kuten Hamlet.”
Ohjaaja itse toivottaa teatteriyleisön ajelehtimaan klassisen jännityskertomuksen ja näytelmän eksistentiaalisten ulottuvuuksien välillä. Prinssi Hamletin tarina huipentuu veritekoihin, murhiin ja kuolemiin, eikä kukaan näytelmän keskeisistä hahmoista saa onnellista loppua.
”Tragedian hyytävä loppu ei silti tule olla masentava tai pessimistinen. Teatterin tarkoitus on tarjota turvallinen ympäristö kokea kauheuksia ja käsitellä toivottomuuden tunteita. Todellisuudessa meillä ei ole oikeutta luopua toivosta – eikä lopettaa epäröintiä.”
Dritëro Kasapi, ohjaaja
Dritëro Kasapi on Makedonian Faculty of Dramatic Artsista valmistunut ohjaaja. Hänellä on 20 vuoden kokemus ohjaajana ja hän on toteuttanut 40 tuotantoa Ruotsissa ja Euroopassa. Vuodesta 2018 hän on myös toiminut teatterinjohtajana ja taiteellisena johtajana Riksteaternissa Ruotsissa.
