Asko Sarkola ja Ylva Ekblad ovat kokeneita näyttelijöitä, joiden pitkällä uralla ensimmäinen yhteinen produktio tuli vastaan vasta nyt. Näytelmä Innan avfärd (Ennen lähtöä) on ollut menestys sekä Broadwaylla että West Endissä. Se kertoo iäkkäästä pariskunnasta, jonka elämän mittaista rakkauttaan kuvataan kauniisti ja moniulotteisesti. Keskustelimme Askon ja Ylvan kanssa heidän rooleistaan, samaistumisesta näytelmän hahmoihin sekä siitä, mitä on olla näyttelijä.
– Oli jo aikakin, että saamme tehdä töitä yhdessä, Ylva toteaa.
– Ylvan kanssa on turvallinen olo. Roolihahmoni ei halua koskaan
päästää irti hänestä. Se on yksi näytelmän teemoista, Asko sanoo.
– Näytelmässä on mielenkiintoinen tematiikka rakkaudesta, ikääntymisestä ja elämänlangan löytämisestä sen jälkeen, kun on menettänyt kumppaninsa. Se on hyvin käsinkirjoitettu, Ylva lisää.
Tunnistatteko itsenne roolihahmoistanne?
– Minulla ei ole muistisairautta kuten näytelmän Andrélla, mutta kyse on siitä, että onnistuu löytämään samaistumisen kohtia, jotta ymmärtää hahmoaan, Asko sanoo.
– Ajattelen roolityötä usein siten, että minussa on kurkistusluukkuja itseeni ja jokaisessa uudessa tuotannossa avaan uuden luukun. Haluan jokaisessa roolissani välittää jotain uutta, kuitenkin niin, että se tulee minusta itsestäni. En halua koskaan tuntea oloani liian mukavaksi, Ylva kertoo.
Onko ammatissanne jotain, mikä aina toistuu?
– Jokainen kerta on hauras, se on aina yhtä jännittävää ja eläväistä. Pidän huolta, että näin on ja pysyy. Jos tämä tunne katoaa, voi lopettaa, Ylva sanoo.
– Yksi asia, joka aina tuntuu samalta, on ensimmäinen kohtaaminen yleisön kanssa, Asko lisää.
Ylva jatkaa:
– Samankin esityksen vastaanotto voi yhtenä iltana olla fantastinen ja toisena muunlainen. Emme voi ruveta improvisoimaan, meidän täytyy pysyä selkeissä raameissa. Niiden puitteissa voi olla vaikka kuinka vapautunut. On myös uskallettava tuntea pelkoa ja asettaa itsensä naurunalaiseksi.
– Tyylitaju täytyy säilyttää. Sekä työryhmän että yleisön kanssa on yhteinen sopimus siitä, missä puitteissa työtä tehdään, Asko painottaa.
Onko ikääntyminen näyttelijälle voimavara?
– On harvoja ammatteja, joita voi tehdä miten kauan tahansa, kunhan muisti pelaa, Asko hymähtää.
– Minusta ikääntyminen on upeaa niin kauan kuin saa olla terve. On surullista, että ikääntyneitä ei yhteiskunnassamme arvosteta enemmän ja että heitä ei palkata useammin. Mitä pidempään elämme, sitä enemmän joukossamme on eri ikäisiä ihmisiä. Reppuumme kertyy lisää ja lisää kokemusta. On hienoa voida hyödyntää sitä, Ylva pohtii.
– Suomenruotsalaisten keskuudessa ei ole kovin montaa vanhemman polven näyttelijää, jotka ovat esillä. Sitä kaipaisin. Siksi on hienoa näytellä Askon kanssa, sillä hän on vähän vanhempi ja hänellä on repussaan enemmän kuin minulla, Ylva hymyilee ja katsoo Askoa.
Mitä tarkoittaa elinikäinen rakkaus?
– Se on tunnetta ja luottamusta, joka syvenee…turvallisuutta ja vapautta. Se on sitä, että löytää ihmisen uudestaan ja uudestaan joka aamu ja kokee, että on ihanaa herätä joka aamu hänen kanssaan. Rakkaus näkyy siinä, miten katsotaan toinen toista, Asko toteaa.
Ylva kääntyy Askon puoleen ja kysyy hymyillen:
– Asko, mitä on olla näyttelijä?
– Se on lapsenmielisyyden ja leikkisyyden säilyttämistä! Lapsen tavoin yritämme leikin avulla ymmärtää todellisuutta. Ilman lapsenmielisyyttä ei voi olla näyttelijä.
– Minusta se on upein ammatti, joka voi olla, juuri niiden luukkujen vuoksi, joita saamme avata sisällemme. Monilla on useimmat luukut kiinni, mutta me näyttelijät saamme avata niitä ja löytää itsestämme uusia asioita. Se on kiehtovaa, Ylva jatkaa.
Mitä toivotte, että yleisö saa?
– Luulen kirjoittajan toivovan, että meillä olisi hieman enemmän ymmärrystä näytelmän henkilöille, Asko sanoo.
– Tärkeintä on saada elämys, jotain, mikä on koskettanut. Ehkä katsoja saa jonkinlaisen oivalluksen siitä, mitä on olla ihminen, Ylva pohtii ja toteaa:
– Siksi olemme täällä. Tulkaa katsomaan esitys ja kokemaan se kanssamme!
Esityksessä on suomenkielinen tekstitys.
Teksti: David Lindström. Video: Theo af Enehielm
