Kaikki lapset tarvitsevat turvallisen, rakkauden ja huolenpidon täyttämän lapsuuden. Vaikka kaikkein tärkein suhde luodaan vanhempiin, ei turvallisen aikuisen tarvitse olla oma äiti tai isä – tärkeää on, että lapsi saa kokea itsensä hyväksytyksi ja merkitykselliseksi. Keitä nämä tärkeät aikuiset ovat, ja millä lailla suhde heihin syntyy?

”Marian” ollessa kuuden hänen elämänsä mullistui. Hänestä tuli isosisko. Suhde isään ja äitiin oli rakastava ja lapsuus turvallinen, mutta tulokas muutti perheen dynamiikkaa. Vanhempien huomio oli vauvassa ja Maria koki, ettei enää mahtunut perheen keskiöön.

En voi sanoa että olisin ollut unohdettu lapsi, mutta koin kyllä, että sisareni synnyttyä minua ei enää nähty samalla tavalla. Mummistani tulikin tärkein ihminen minulle. Hän oli huumorintajuinen ja hauska nainen, jota arvostettiin yhteisössä valtavasti, ja joka oli aina läsnä ja valmis auttamaan. Riitti, että soitin mummille ja kerroin, että haluan tavata, ja kohta istuin jo taksissa matkalla mummolaan. Mummi ymmärsi minua ihan tietyllä tavalla, paremmin kuin omat vanhempani. Luotin häneen sataprosenttisesti.

”Maria”

Rajat ja rutiinit tärkeitä

Nähdyksi tulemisen tarve on meille kaikille tärkeä. Lapselle on korvaamatonta saada aikuiselta huomiota ja voida keskustella aikuisen kanssa. Mutta myös rajat ja rutiinit ovat välttämättömiä, ne luovat turvallisuutta. ”Emilia” kaipasi sekä rajoja että luottamusta.

Olen yksinhuoltajan tytär. Äitini teki pitkää päivää yrittäjänä ja totuin olemaan yksin kotona aina nukkumaanmenoon asti. Kun täytin kymmenen, äitini sairastui vakavasti ja sairasti kuolemaansa asti. Olin silloin nuori aikuinen. Löysin turvaa balettiopettajastani, elämäni auktoriteetista. Tanssisalissa oli rajat ja rutiinit, jotka toivat lohtua. Minun ei tarvinnut pelätä, että yhtäkkiä tapahtuisi jotain kamalaa tai yllättävää. Salin ulkopuolella olin pelkoineni aina yksin.

”Emilia”

”Jennan” opettajasta tuli pikemminkin aikuinen kaveri. 

Teatteriopettajasta tuli lapsuuteni tärkeä aikuinen. Hän sai minut innostumaan teatterista, rakkaasta harrastuksesta, josta myöhemmin tuli ammattini. Koin hänet enemmän aikuisena kaverina, kuin opettajana. Mietin usein, tietääkö hän itse miten paljon hänen läsnäolonsa merkitsi minulle.
”Jenna”

Turva tärkeää kehitykselle 

Lapset eivät voi korvata sitä turvaa, jota aikuiselta saa, kirjailija Anja Portin sanoo. Portin käsittelee Radio Popov -lastenromaanissaan unohdettuja lapsia ja heidän kohtaloitaan. Vahvat siteet turvalliseen aikuiseen opettavat pelisääntöjä siihen, miten ihmisten kanssa toimitaan. Ne luovat myös hyvän perustan oman paikan löytämiselle yhteisössä. 

Aina henkilön ei tarvitse olla oma vanhempi. Sukulainen, opettaja tai naapuri käyvät yhtä hyvin. Olennaista on, että joku kuuntelee. 

– Tarvitsemme jonkun jota kiinnostaa se, mitä teemme ja mitä olemme. Lasten pitää saada kokea, että heidät nähdään ja kuullaan.  

Hoiva ja huolenpito eivät siten riitä tasapainoiseen kasvuun. Lasta pitää myös kannustaa löytämään omat vahvuutensa ja rakentamaan itseluottamusta. Se luo hyvän pohjan oman persoonan ja identiteetin kehittymiselle. 

– Lapselle pitää antaa aikaa ja tilaa kokeilla ja löytää oma paikkansa, Portin sanoo.  

Portinin kirjassa yhdeksänvuotias Alfred löytää Amandasta, salaperäisestä lehdenkantajasta, oman turvallisen aikuisen. He ystävystyvät ja Amandan kannustuksesta Alfred aloittaa Radio Popovin, unohdetuille lapsille tarkoitetun radio-ohjelman.  

– Radiolähetysten ansiosta Alfred löytää oman äänensä ja kanavan ajatuksilleen. Samalla yölliset lähetykset antavat kuulijoilleen voimaa ja toivoa.