Axel on todellinen kulttuurin kannattelija, jolle teatteri on intohimo ja yleisö tärkeää

12.2.2026 Uutiset

Axel Lindell toimii Svenska Teaternilla palveluvastaavana. Hän on monille ensimmäinen kasvo, joka kohdataan teatteriin tultaessa. Juuri siitä syystä hän jää monille lähtemättömästi mieleen. Ensimmäinen teatterikäynti on kokemuksena aivan erityinen.
– Hyvä vastaanotto on valtavan tärkeää. Olemme täällä yleisöä varten, sanoo itsekin paljon teatteriesityksiä katsova Lindell.

Axel Lindell
Axel Lindell on työskennellyt 38 vuotta yleisöisäntänä Svenska Teaternissa. 

Artikkeli päivitetty 12.2.2026 Svenska Teaternin Kulturbärarna-esityksen johdosta. Axel Lindell on kulttuurin kannattelija mitä suurimmassa määrin

Axel Lindell on työskennellyt 38 vuotta yleisöisäntänä Svenska Teaternissa. Yleisöstä monet tuntevat hänet aina hyväntuulisena, turvallisena ja lämpimän vastaanoton tarjoavana isäntänä, kun he astuvat aulaan, joka täyttyy iltaa odottavasta, sisään virtaavasta yleisöstä ja sen puheensorinasta.    
Tapaamme Lindellin samaan aikaan, kun Nicken-näyttämöllä on meneillään esitys kaikkein pienimmille teatterin ystäville.

– On aina yhtä mukavaa tulla töihin ja saada olla täällä yleisöä varten, Axel toteaa vakaalla äänenpainolla. Yleisöisäntänä työskentely on hänelle sekä kutsumus että kunnia. 

– Svenska Teaternissa työskentely on hyvin kiehtovaa. Jokainen päivä tuntuu hauskalta ja merkitykselliseltä. Tunnen itseni täällä niin onnelliseksi, että kaipaan sunnuntaisin jo takaisin teatteriin, hän sanoo.  

Lindellin mielestä teatterissa käyminen on tärkeää. Svenska Teaternin ohella hän käy katsomassa myös muiden teattereiden esityksiä. Hän puhuu lämpimästi teatterikäynneistään Berliinissä.  

– Elämästä tulee helposti yksipuolista ilman kulttuuria. Teatteri tuo meille henkistä hyvinvointia. Toivon, että mahdollisimman moni huomaa sen.

Teatteri on kuin voimalaitos

On helppo huomata, että Axel Lindell suhtautuu erittäin vakavasti tehtäväänsä yleisöisäntänä.  Hän on iloinen ja ylpeä voidessaan työskennellä Svenska Teaternissa.   

– Minulle teatteri on kuin voimalaitos. Saan yleisöstä positiivista energiaa. Yleisö on hyväntuulista saapuessaan ja poistuu vieläkin iloisemmalla mielellä.  

– Toivon, että yleisökin arvostaa työtämme. Kyse on jatkuvasta vuoropuhelusta. Emme me vain seisoskele hiljaa sivussa. Me olemme läsnä. Olemme täällä yleisöä varten. Kun on työskennellyt samassa paikassa niin kauan kuin minä, tulee kiintyneeksi yleisöön. Tuntuu kuin tapaisi hyviä ystäviä, hän sanoo.  

Lindellin mielestä on tärkeää sekin, että hän ja hänen kollegansa näkevät mahdollisimman paljon teatterin esityksiä.  

– Meidän täytyy toki tietää, mitä yleisö tuntee ja mistä ihmiset puhuvat lähtiessään kotiin. Mikä tekee heidät iloisiksi tai surullisiksi. Olen nähnyt kaikki Svenska Teaternin näytelmät 38-vuotisen työurani aikana. En ole enää pysynyt mukana laskuissa, mutta todennäköisesti niitä on lähes tuhat. 

”On mukavaa saada paljon myös suomenkielistä yleisöä”

Herää luonnollisesti kysymys, mikä kaikista näytelmistä on tehnyt kaikkein suurimman vaikutuksen.  

– Ei ole mitään ehdotonta suosikkia. Mitä enemmän teatteriesityksiä näen, sitä enemmän nautin niistä. Luulen, että parhaiten mieleen jäävät ne, jotka olemme nähneet nuorina. 
Kuten Svenska Teaternin revyyt, joissa esiintyivät Nisse Brandt ja muut vastaavat. Kristina från Duvemåla oli tietysti täysin omassa luokassaan. Kirjoitin opinnäytetyönikin Mobergin hienosta trilogiasta. Olen kuitenkin pitänyt kovasti myös omista nykytuotannon teoksistamme, kuten esimerkiksi Joakim Grothin näytelmistä.  

Onko jokin muuttunut työvuosiesi aikana teatterissa?  

– Ilman muuta. Nykyään meillä on paljon enemmän suomenkielistä yleisöä. Se on minusta mukavaa. Ihmiset tulevat mielellään Svenska Teaterniin. Kieli ei ole enää este, koska meillä on tekstitys suomeksi. Lisäksi meillä on paljon englanninkielistä yleisöä. Haluan kaikkien tuntevan olonsa lämpimästi tervetulleiksi, sanoo Axel ja kiirehtii avaamaan oven saapuvalle yleisölle.

Näyttelijä Dennis Nylund Garderobiär-hahmona näytelmässä Kulturbärarna hypähtää naulakon päälle ja napsauttaa kantapäät yhteen värikkäällä teatterilavalla.

Kulturbärarna

Mainio esitys, jossa Dennis Nylund loistaa kaikissa rooleissa  

Kulturbärarna (Kulttuurin kannattelijat) on hupaisa ja lennokas näytelmä, joka nostaa lämpimällä otteella esiin kulttuuria kannattelevat ihmiset. Yhteistä heille kaikille on se, että he ottavat roolinsa hyvin vakavasti.  

Dennis Nylund loihtii esiin kokonaisen kavalkadin hahmoja monologissa, jossa on ainoastaan sivurooleja. Ohjauksesta vastaa Adde Malmberg, joka yhdistää mestarillisesti älykkään huumorin ja ihmisyyden syvyydet. Käsikirjoittaja Andreas T. Olsson on vanginnut loistavasti elämän sivurooleja esittävät ihmiset ja tarpeemme kokea inhimillistä yhteyttä. Kolmikon yhteistyön tuloksena on syntynyt näytelmä, joka viihdyttää, koskettaa – ja jää mieleen vielä pitkään senkin jälkeen, kun viimeinen takki on noudettu naulakosta.