Vallan väärinkäyttö kumpuaa sokeista pisteistä  

Vallan väärinkäyttöä syntyy herkimmin silloin, kun ympäristön hierarkia on vahvaa ja konfliktinpelko suurta. Kuunteleminen, dialogi ja kiireettömyys ajavat vallankäyttöä oikeaan suuntaan, sanovat ohjaaja Saana Lavaste ja bipoc-konsultti Elina Izarra. 

Valtarakenteet ovat porautuneet yhteiskunnassamme syvälle, mietimmepä politiikkaa, yritysjohtajuutta tai esimerkiksi terveydenhuoltoa. Toimintaamme ohjaavat tiedostetut ja tiedostamattomat ennakkoluulot sekä sokeat pisteemme. 

– Myös medialla on valtavasti valtaa. Esimerkiksi teatterit ja museot ovat osa tätä mediaa, joka tarjoaa visuaalista informaatiota. Herää kysymys, mikä on meidän narratiivi – mitä kerromme esimerkiksi ulkomaalaistaustaisista ihmisistä ja kerrommeko naisten vai miesten tarinaa, Elina Izarra sanoo. 

Saana Lavaste nostaa esiin metanarratiivit, käsitykset vallalla olevasta todellisuudesta. Metanarratiivi ei ole itsessään hyvä tai paha asia, mutta jos emme tiedosta sen kaikkia puolia, synnytämme vallan väärinkäyttöä ruokkivia sokeita pisteitä. 

Aihetta käsitellään Svenska Teaternin näytelmässä Läkaren. Saana Lavaste ohjaa näytelmän, ja Elina Izarra toimii siinä bipoc-konsulttina; neuvonantajana etniseen vähemmistöön kuuluvien ihmisten roolittamisessa. Bipoc-termi itsessään viittaa ihmisiin, joita ei mielletä valkoisiksi. 

Johtajaa saa kritisoida 

Saana Lavaste haluaa olla vallankäyttäjänä – ohjaajana ja Teatterikorkeakoulun ohjauksen koulutusohjelman professorina – johdonmukainen, selkeä ja läpinäkyvä. Aikaa pitää järjestää myös dialogille: johtajaa saa kyseenalaistaa ja kritisoida. 

Läkaren-näytelmän sairaalaympäristö on omiaan vallan väärinkäytölle, sillä vahvasti hierarkinen ilmapiiri on aina vallankäytölle herkempää kuin sellainen, jossa ihmiset uskaltavat antaa palautetta. 

Saana Lavasteen yksi oma sokea piste tuli vastaan näytelmässä Juniorin, nokkimisjärjestyksessä alimpana olevan hahmon, roolittamisessa. Elina Izarra ja näytelmässä toimiva toinen bipoc-konsultti Geoffrey Erista nostivat esiin, että hierarkiassa alimpana olevan henkilön rooliin oli rekrytoitu bipoc-nainen. 

– Ajattelin, että ihan totta – sehän vain vahvistaa stereotypiaa. Sitten teimme muutoksen castingiin, Lavaste sanoo. 

Hierarkian horjuttamista 

Läkaren on brittiläisen näytelmäkirjailija Robert Icken käsialaa. Näytelmässä mies esittää naista, valkoista miestä esittää bipoc-mies, transtaustaista henkilöä esittää CIS-nainen ja transtaustainen mies esittää CIS-miestä. 

– Ristiinroolituksen ideana on kyseenalaistaa ja horjuttaa identiteetteihin liittyviä hierarkioita ja valta-asetelmia, Lavaste sanoo. 

Saana Lavasteen mukaan näytelmä on kuvaus vallankäytöstä mutta myös tieteen ja uskonnon yhteentörmäyksestä. Aiheet avautuvat näytelmän päähenkilön, menestyneen lääkärin Ruth Wolffin kautta. Käännekohta tapahtuu, kun sairaalaan tuodaan hoitoon nuori kotiabortin tehnyt tyttö. Tytöllä on hengenvaarallinen verenmyrkytys, ja tämän vanhemmat haluavat papin antavan tytölle viimeisen voitelun. Ruth Wolff evää papin pääsyn sairaalaan, ja kun tyttö kuolee, Wolffin toimet katolista pappia kohtaan kyseenalaistetaan. Hän joutuu myös median kiivaan ajojahdin kohteeksi. 

– Ruth on täysin sokea omalle vallankäytölleen. Näytelmässä selvitellään sitä, mitä konfliktissa lääkärin ja papin välillä tapahtui. Siinä pohditaan myös, mitkä olivat Ruthin motiivit tehdä tämä päätös ja kykeneekö hän näkemään oman kuplansa ulkopuolelle, Lavaste kuvailee.