Tove-festivaali – tänä syksynä vihdoin myös Suomessa!

Syyskuun 18. päivänä Suomessa järjestetään ensimmäinen Tove-festivaali eli kokonainen päivä Tove Janssonin seurassa. Tukholmassa viime vuonna pidetty Tove-festivaali oli loppuunmyyty menestys, joka herätti paljon huomiota. Nyt Tove-festivaali tulee Svenska Teaterniin, suomalaisena versiona.

Tove Jansson oli kuvataiteilija, kirjailija, lauluntekijä, näytelmäkirjailija ja sarjakuvantekijä. Hänelle luonteenomainen rohkeus heijastui koko hänen tuotantoonsa ja yksityiselämäänsä. Hän loi taidetta, joka inspiroi taiteilijoita ja kirjailijoita edelleen tänäkin päivänä. On selvää, että hän on ansainnut oman festivaalinsa kotikaupungissaan.

Tapahtuma juontava Christoffer Strandberg ja tapahtumaan kutsutut kirjailijat, muusikot ja asiantuntijat vievät yleisön kiehtovaalle audiovisuaaliselle matkalle, jota elävöittävät tunnelmalliset arkistomateriaalit Toves Janssonista sekä ihmisistä, jotka tunsivat hänet. Keskustelemme muun muassa queer-näkökulmista Janssonin taiteessa, hänen vaikutustaan suomalaiseen nykykirjallisuuteen, hänen kulttuuriperintönsä inspiroimasta musiikista sekä hänestä tehdystä akateemista tutkimusta.

Vieraina nähdään mm. Pirkko Saisio, Anni Sinnemäki, Alma Pöysti, Mark Levengood, Kaj Korkea-aho, Tuula Karjalainen, Sirke Happonen ja Kasimir Sandbacka. Tämän lisäksi on luvassa Lauri Porran (Stratovarius)  ja Emma Klingenbergin (Tove Jansson -visdiktaren) esittämää musiikkia.

Tove-festivaali järjestetään lauantaina 18. syyskuuta klo 11–19 Svenska Teaternissa.

Näyttämöllä nähtävä ohjelma esitetään suomeksi ja ruotsiksi.

Liput maksavat 60 euroa. 

Osta lippu

Lippuja on saatavana rajallisesti, ja niitä voi ostaa Svenska Teaternin lipunmyynnistä. Tukholmassa Tove-festivaalin liput myytiin loppuun hetkessä, joten varaa lippusi jo nyt yhteen syksyn odotetuimpiin kulttuuritapahtumiin.

Tove-festivaalin järjestävät yhteistyössä Moomin Characters ja Svenska Teatern. Koko ohjelmaan voi tutustua osoitteessa moom.in/tovefestivaali

Jotta voisimme ymmärtää kävijämme paremmin, me ja meidän yhteistyökumppanimme keräämme tietoja vierailustasi evästeiden avulla. Lue lisää.

close