Sielujen saari nähdään Svenska Teaternin Suurella näyttämöllä

05.03.2019 klo 19:00
- Oman tekstin näkeminen elävänä Svenska Teaternin näyttämöllä on ollut yksi unelmistani siitä asti, kuin aloitin kirjoittamisen. Olen erityisen iloinen siitä, että juuri Sielujen saari saa tämän hienon mahdollisuuden, sanoo kirjailija Johanna Holmström nyt kun voimme kertoa, että Svenska Teatern suunnittelee Sielujen saaren esittämistä syksyllä 2020. Kirjan dramatisoi Seppo Parkkinen ja näytelmän ohjaa Mikaela Hasán. Aikomuksena on, että ensiesitys ajoittuu ohjelmaan rinnakkain Mary Poppins -perhemusikaalin kanssa.

Teatterinjohtaja Joachim Thibblin iloitsee Svenska Teaternin saadessa oikeudet Holmströmin pidetyn romaanin dramatisointiin. Hän haluaa painottaa, miten tärkeätä on tehdä uusia kotimaisia näytelmiä ruotsiksi Suomessa. Tärkeätä on myös, että voimme tavoittaa enemmän ihmisiä suomenkielisen tekstityksen kautta.

- Svenska Teatern on Suomen ruotsinkielinen kansallisnäyttämö. Meidän tulee kertoa ne tärkeimmät tarinat, jotka ovat olleet ja edelleen ovat ratkaisevia historiamme, identiteettimme ja omakuvamme kannalta, Thibblin sanoo.

Svenska Teatern on ensimmäinen teatteri, joka esittää Holmströmin romaanin.

- Haluamme kertoa koskettavia ja tunteikkaita, kauniita ja surullisia tarinoita. Johanna Holmströmin romaani täyttää kaikki nämä toiveet. Sielujen saari on syvästi inhimillinen, traaginen tarina, mutta se sisältää myös elämänviisautta, rakkautta ja ystävyyttä. Seilin naiset jäivät elämään, ja nyt meidän on aika kuunnella mitä heillä on sanottavana. Sielujen saari on tarina, joka meidän tulee kertoa, sekä saarella eläneiden naisten että itsemme vuoksi, sanoo Svenska Teaternin dramaturgi Ann-Luise Bertell.

Kirjailija Johanna Holmström korostaa, että esitys kertoo oikeista ihmisistä, jotka ovat toimineet näyttämölle tuotavien henkilöiden esikuvina.

- Keskustelu siitä, mitä yhteiskunnan niin sanottujen ongelmalasten kanssa tulisi tehdä on aina ollut käynnissä. Retoriikka on sama, mutta keskustelun kohteet ovat vaihtuneet, olivat he sitten rappioituneita nuoria naisia, homoseksuaaleja tai turvapaikanhakijoita. Julkisen äänen antaminen heille, joilla ei sellaista ole on aina ollut kantava voima kirjailijantyössäni, ja nyt Seilin naiset saavat puhua. Kiertotien kautta, mutta pääasia on, että kuuntelemme, sanoo Holmström.

Tarina sijoittuu Seilin sairaalaan 1900-luvun ensimmäisille vuosikymmenille, ja sen keskiössä ovat mielisairaalan naiset; potilaat ja hoitajat.

Näytelmäkirjailija Seppo Parkkinen, joka on saanut tehtäväkseen dramatisoida Sielujen saaren, painottaa, että Johanna Holmströmin romaani kertoo marginaalisesta, vaiennetusta historiasta.

- Holmström luo vaikuttavan tarinan, joka sisältää mieleenpainuvia tapahtumia ja henkilökuvia. Romaani on pakahduttavan intensiivinen ja visuaalinen. Tästä kaikesta kiinnostuin heti. Samoin kuin teoksen dokumentaarisesta taustasta, Parkkinen sanoo.

- Teos ei ole ensisijaisesti historian kuvausta vaan lähestyy yksittäisten kertomusten kautta vaativia teemojaan kuten eugeniikkaa, psyykkistä sairautta, valtaa, seksuaalisuutta. Sielujen saari on yksilöiden rakkaustarina ja samalla panoraama tai fresko näistä naisista, joille Holmström antaa äänen, Parkkinen sanoo.

Mikaela Hasán tulee ohjaamaan näytelmän. Hän odottaa innolla osallistumistaan tarinan näyttämöversion luomiseen.

- Kirjassa henkilöhistoria ja Suomen historia kietoutuvat yhteen koskettavalla ja monimerkityksisellä tavalla. Itse tarina yhdistettynä Holmströmin kieleen luo vahvoja kuvia ja tuntemuksia siitä, miten ja mitä eri syistä saarella olleet ihmiset olisivat voineet ajatella, tuntea ja kokea, meren ja hiljaisuuden ympäröiminä, Hasán sanoo.

Sielujen Saaren roolitus on vielä kesken.

Lavastuksen tekee Erik Salvesen.

Sielujen Saaren lipunmyynnin suunnitellaan alkavan ensi vuoden aluussa.


Tiistaina 5.3 klo 19 Sielujen saaresta järjestetään seminaari, jossa puhujina toimivat kirjailija Johanna Holmström, tutkija Jutta Ahlbeck ja Svenska Teaternin dramaturgi Ann-Luise Bertell. Seminaari on osa naisten viikon ohjelmaa, jonka teatteri järjestää Kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi. Seminaari on loppuunmyyty. Illan aikana paljastamme myös yleisölle, että Svenska Teaternilla on aikomus esittää Sielujen Saari Suurella näyttämöllä.

David Lindström

Jotta voisimme ymmärtää kävijämme paremmin, me ja meidän yhteistyökumppanimme keräämme tietoja vierailustasi evästeiden avulla. Lue lisää.

close