Maria Ylipää mukana CHESS-musikaalissa

10.11.2017 klo 15:12

Svenska Teaternin seuraava suurmusikaali on CHESS Maria Sidin ohjauksessa.

Maria Ylipää tulkitsee musikaalissa Florencen roolin. Kolme muuta pääroolin esittäjää sekä koko esiintyjäkaarti paljastetaan keväällä 2018.

Maria Ylipää niitti menestystä Kristinan roolissa Kristina från Duvemåla musikaalissa, joka sai ensi-iltansa Svenska Teaternilla 29.2.2012. Musikaalin näki yhteensä 108 400 henkeä ja esityksiä kertyi yhteensä 190. Musikaalia on myös esitetty Göteborgs Operanissa ja Tukholman Cirkuksessa.

MAMMA MIA! sai ensi-iltansa syksyllä 2014 ja saavutti kaikkien aikojen menestyksen Svenska Teaternissa. Musikaalin näki yhteensä 137 698 henkeä 280 esityksessä. CHESS on Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeuksen kolmas musikaali Svenska Teaternilla.

Suomen ensi-ilta 8.9.2018. Lipunmyynti alkaa 27.11.2017 

 



Lehdistötilaisuudessa 2.11 paljastettu uutinen otettiin ilolla vastaan mediassa/sai suurta huomiota mediassa. 

 

 

 

Jotta voisimme ymmärtää kävijämme paremmin, me ja meidän yhteistyökumppanimme keräämme tietoja vierailustasi evästeiden avulla. Lue lisää.

close